Vastaus: Otetaan sakset käteen ja leikataan kynnet. Piste.
Nyt puhutaan siis Minkasta. Minkan kynsienleikkuu on suurimman osan sen aikuisiästä ollut enemmän tai vähemmän haasteellista. Välillä on sujunut ihan kohtalaisesti, mutta yleensä kynsienleikkuuseen on aina tarvittu kaksi ihmistä - toinen pitää koiraa sylissä ja toinen leikkaa kynnet. Tähän vielä lisäksi irvistelyä ja ärinää. Turha varmaan edes mainita, että kynnet on aina leikattu myös ihan liian harvoin...
Varsinainen pääongelmahan ei tässä ole koira vaan kynsien leikkaaja ja tämän käytös. Jostain syystä olen Minkan kanssa monesti liian varovainen, jollain lailla säikyn sen irvistelyä enkä osaa toimia oikein. Viime aikoina on tullut kyllä huomattua, että rauhallisella ja määrätietoisella asenteella kaikki käsittely onnistuu.
Olen muutaman kerran aikaisemminkin leikannut ihan yksittäisiä kynsiä harjauksen yhteydessä koiran seistessä lattialla. Tänään kokeilin sitten samaa, ja kas kummaa - sain ihan kaikki kynnet leikattua, myös kannuskynnet! Etutassujen kohdalla täytyi toki yrittää heittäytyä hankalaksi ja kokeilla paikalta liukenemista, mutta kerrankin osasin olla antamatta periksi.
Nyt on kyllä ihan pakko jatkossa alkaa leikata kynsiä useammin. Martan kynnet olen leikannut yleensä kahden viikon välein, joskus useamminkin, ja sama väli voisi olla Minkalle ihan hyvä. Sen kynnet eivät tosin kauhean nopeasti kasva, mutta ne ovat edelleen liian pitkät. Harvan leikkausvälin takia ydin on päässyt kasvamaan turhan pitkälle, joten vaikka kynnet on nyt leikattu lähes ytimeen asti, etujaloissa ne melkein osuvat maahan kävellessä. Mitä ei siis saisi tapahtua, koska tassu vääntyy virheelliseen asentoon.
On oikeasti huvittavaa, miten vaikeaa pienen koiran käsittely voi joskus olla. Olen sentään ollut kymmenen vuoden ajan jatkuvasti tekemisissä isojen hevosten kanssa. Joukkoon on mahtunut hyvin monenlaisia kavereita, myös niitä vähän hankalampia. On tullut otettua osumaa niin kavioista kuin hampaista, ja mitä sitten? En minä näiden tapausten jälkeen ole ollut ainakaan yhtään varovaisempi. Mikä ihme sitten saa ihmisen varomaan pienen koiran hampaita? Koiran, joka ei edes osaa purra kovaa?
Onneksi Martan kanssa ei tällaista ongelmaa ole. Osaan jostain syystä asennoitua siihen paremmin, en juuri noteeraa puremisyrityksiä. Minka oli ehkä pentuna liian helppo, ja kun se aikuistuttuaan alkoi kokeilla rajojaan, säikähdin itse ja nopeasti koira pääsikin vähän niskan päälle. Viimeisten parin vuoden aikana on onneksi menty kovasti parempaan suuntaan, ja varsinkin nyt Jyväskylässä ollessamme on oikeastaan kaikki käsittely sujunut ilman ärinöitä.
Minkan lääkitys on nyt muuttunut sen verran, että Omeprazol jätettiin kokonaan pois. Minka alkoi joskus alkuviikosta oksennella (yhtenä yönä + parina päivänä) ja näyttää muutenkin huonovointiselta. Lääkäriin olin yhteyksissä ja suositteli jatkamaan pelkällä Antepsinilla. Nyt pariin päivään ei olekaan enää oksentanut, ruokahalu on edelleen heikko (makupalat menee mutta oikea ruoka ei), tosin tämä voi johtua myös siitä, että Minka on mitä ilmeisimmin valeraskaana :D Toivotaan, että ruokakin alkais pikkuhiljaa maistua.
Martalta lähti tänään toinenkin alakulmuri. Uudet on jo hyvää vauhtia kasvamassa, samoin ylös, mutta yläkulmurit ei heilu sitten ollenkaan. Katsellaan vielä pari päivää, alkuviikosta täytynee varmaan sitten jo soitella lääkärille poistoaikaa...
Huomenna Martan kanssa ekoihin mätsäreihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti